Dialogisuus on keskeistä myös erityisopettajan työssä. Erityisopettajaopintojen osaamistavoitteissa edellytetään, että "erityisopettajaopiskelija ymmärtää dialogisuuden merkityksen ihmisten välisessä kohtaamisessa" ja "soveltaa dialogisuuden periaatteita vuorovaikutustilanteissa." Dialogiosaamista voisikin kuvata työelämän välttämättömänä vuorovaikutustaitona, jonka avulla voi kehittyä, oppia ja kehittää osaamistaan, mutta myös ihmissuhteitaan. Erityisopettaja hyötyy dialogiosaamisesta yhtäv hyvin työyhteisössä, opiskelijayhteistyössä kuin verkostoyhteistyössäkin.
Tarkastelen tässä kirjoituksessa, mitä dialogilla ja dialogisuudella tarkoitetaan, ja miten sitä voi soveltaa ammatillisen koulutuksen arkityössä.
Miten dialogi eroaa keskustelusta?
Tavallista keskustelua tarkoittava termi discussion merkitsee sananmukaisesti murskata palasiksi, hajottaa palasiksi, mitätöidä tai rikkoa (Heikkilä & Heikkilä 2001, 56 - 57). Siitähän keskusteluissa valitettavasti monta kertaa on kyse. Tarkoitus on mahdollisimman hyvin perustella ja puolustaa omaa mielipidettään ja mitätöidä vastapuolen argumentit, saada oma tahtonsa läpi ja vakuuttaa muut siitä, että itsellä oleva tieto on oikea, ja muiden väärä. Mitä tällainen keskusteluasetelma sitten kertoo tiedonkäsityksestämme? Eikö se kerro, että mielestämme on olemassa vain yksi oikea totuus ja tieto (objektivistinen tiedonkäsitys)? Tuskin moni meistä kuitenkaan ajattelee näin?Patrikainen (1999, 62) on sitä mieltä, että opettajan tulisi kyetä määrittelemään ja tunnistamaan omat käsityksensä ihmisestä, tiedosta ja oppimisesta. Niiden nojalla, niistä irtaantuen ja reflektoiden opettajan on mahdollista luoda omat pedagogiset käytäntönsä, jotka johtavat esimerkiksi opetussuunnitelman ja koulutuksenjärjestäjän asettamiin tavoitteisiin. Objektivistinen tiedonkäsitys perustuu yhdelle absoluuttiselle ja yksiselitteiselle tiedolle, joka on sellaisenaan siirrettävissä opiskelijalle. Käsityksen mukaan kaikki tieto on havaittavissa, mitattavissa ja mallinnettavissa. Behavioristinen oppimisnäkemys perustuu objektivistiselle tiedonkäsitykselle. Sen sijaan kognitiivisen tiedonkäsityksen ja siihen perustuvan konstruktivistisen oppimisnäkemyksen mukaan tieto on suhteellista, koska jokainen havainnoi ja konstruoi tietoa omasta kokemusmaailmastaan käsin. (Heikkilä & Heikkilä 2001, 44; Patrikainen 1999, 61 - 62, 155.) Näitä psyykkisiä rakenteita kutsutaan mentaalisiksi malleiksi, jotka heijastuvat ajattelussamme ja toiminnassamme eräänlaisina itsestäänselvyyksinä ja perusolettamuksina. Dialogin tarkoituksena on yhteisöllisen vuorovaikutuksen kautta päästä käsiksi näihin oletuksiin, tuoda ne tietoisuuteen, kyseenalaista ja arvioida niitä ja siten laajentaa näkemystämme todellisuudesta. (Schein 2001, 36; Heikkilä & Heikkilä 2001, 70 - 73, 75.)
Mitä dialogi ja dialogisuus ovat?
Dialogilla tarkoitetaan kaksinpuhelua, vuoropuhelua tai keskustelua, jonka tavoitteena on yhteisen ymmärryksen saavuttaminen. Dialogisuuden tausta-ajattelijoina mainitaan yleensä Mihail Bahtin, joka kuvaa vuorovaikutusta moniäänisyytenä, sekä Martin Buber, joka kuvaa sinä-minä suhdetta ihmisten välisissä kohtaamisissa vastakohtana minä-se-suhteelle. Dialogi juontaa juurensa kuitenkin jo antiikin kreikan filosofien keskusteluihin ja kirjoituksiin (Heikkilä & Heikkilä 2001, 61 - 62). Sana dialogi on peräisin kreikan kielen sanoista dia (sanan sisältö, ajatus) ja logos (kautta, lävitse). Dia-logos tarkoittaa siten merkityksen tai ymmärryksen virtausta keskustelijoiden lävitse. Dialogissa tarkoitus onkin ymmärtää muiden näkökulmaa heidän omista tilanteistaan käsin, jakaa ja ymmärtää merkityksiä, synnyttää keskustelijoiden välillä uusia ajatuksia ja tietoa. Dialogi poikkeaa väittelystä ja keskustelusta, ja sitä leimaa uteliaisuus, avoimuus ja kuunteleminen. (Heikkilä & Heikkilä 2001, 56, 62, 68.) Mikä tahansa vuoropuhelu ei myöskään ole "dialogista dialogia", vaan pikemminkin "ryhmämonologia", jossa jokaiselle tärkeintä on omien ajatusten tai mielipiteiden ilmaiseminen (Aarnio 2009, 44 - 45; Mönkkönen 2002, 35 - 37). Vaikka kaikki keskustelu ei voi olla dialogia, on dialogisuus eli dialogin periaatteiden soveltaminen tavoiteltava vuorovaikutuksen muoto yhtä lailla työyhteisöissä, opetuksessa kuin muissakin ihmistenvälisissä vuorovaikutustilanteissa. Heikkilät (2001, 13 - 15) kuvaavat dialogin mahdollisuuksia muun muassa poliittisten kysymysten ja konfliktien ratkaisussa ja Kohlrieser (2014) panttivankineuvotteluissa (!).
Mitä dialogi edellyttää?
Kuunteleminen on dialogin keskeinen periaate. Toista ihmistä kuunnellaan arvostaen: ei kritisoiden, vaan hyväksyvää ilmapiiriä luoden. Oleellista on pidättäytyä kritiikistä ja arvostelusta, ja olla sen sijaan läsnä tilanteessa avoimesti kuunnellen ja ihmetellen. (Heikkilä & Heikkilä 2001, 105 - 111, 125 - 128.)Myös omia ajatuksia on dialogissa tarkoitus ilmaista avoimesti. Se tarkoittaa oman persoonan likoon laittamista, omana itsenään olemista ja omalla äänellä puhumista. Avoimuus herättää muissa luottamusta ja kunnioitusta ja auttaa myös muita ilmaisemaan itseään avoimesti. Avoimuus voi tarkoittaa myös oman tietämättömyyden ilmaisemista tai asioiden ilmaisemista totutusta poikkeavalla tavalla. Siksi turvallinen ilmapiiri onkin dialogin tärkeä edellytys. (Heikkilä & Heikkilä 2001, 140 - 142.)
Aarnion (2009, 45 - 48) mukaan dialogiin liittyy muutamia keskeisiä perusperiaatteita. Symmetrinen osallistuminen tarkoittaa, että jokainen ryhmän jäsen on tasapuolisesti mukana keskustelussa. Aktiiviseen osallistumiseen kannustetaan yhteisesti. Dialogiin tulee lisäksi sitoutua. Heikkilöiden (2001, 83 - 84) mukaan dialogiin voi liittyä voimakkaitakin tunteita ja turhautumista. Dialogin lähtökohtana on myös toisesta välittäminen, ja jokainen osallistuja ymmärtää, miten omalla toiminnallaan voi vaikuttaa myös muiden osallistumiseen, oppimiseen ja hyvinvointiin. Luottamus ja turvallinen ilmapiiri, vastavuoroisuus ja toisista huolehtiminen kuuluvat myös dialogiin. Minäkeskeisyyden sijaan korostuu avoimuus ja vilpittömyys, kunnioitus itseä ja toisia kohtaan sekä muiden ajattelun arvostus. Tavoitteena on yhteisen ymmärryksen muodostuminen. (Aarnio 2009, 35 - 48.)
Dialogin soveltaminen
Dialogi voi olla joko hetkellistä ja spontaania tai formaalista. Formaalissa ja suunnitelmallisessa dialogissa, esimerkiksi etukäteen suunnitellussa oppimistilanteessa on kuitenkin huomioitava joustavuus - dialogi on yhteisen tiedon muodostamista ja yhdessä ihmettelemistä, jota ei voi täysin etukäteen suunnitella. (Heikkilä & Heikkilä 2001, 177 - 179.)Dialogi työyhteisössä edellyttää, että organisaation eri tasoilla ja eri tehtävissä toimivat ihmiset kykenevät kohtaamaan toisensa samanarvoisina ja keskustelemaan avoimesti erilaisista asioista. Organisaatioissa hyödynnetään toisinaan myös muodollisia ja järjestettyjä dialogitilanteita erityyppisten asioiden käsittelyä varten. Joskus tilanteita johtaa ulkopuolinen fasilitaattori. (Heikkilä & Heikkilä 2001, 186 - 187.)
Huolimatta hyvistä tarkoitusperistä, voi dialogin hyödyntäminen irrallisena menetelmänä olla hyödytöntä ja jäädä näennäiseksi "tempuksi", jolla ihmisten ajatellaan voivan kokea osallisuutta (Heikkilä & Heikkilä 2001, 199, 13). Ratkaisevaa on organisaation kulttuuri: onko se aidosti avoin ja keskusteleva, ajatellaanko ihmisten ajatuksilla olevan merkitystä ja miten arkipäivän osallisuus on varmistettu. Sama koskee luonnollisesti myös opetusta ja opiskelijoita. Heikkilöiden (2001, 28 - 29) mukaan hyvä tulos syntyy vain kaikkien organisaation jäsenten tietoisen yhteistyön tuloksena. Päätöksenteossa dialogi auttaa löytämään erilaisia näkökulmia asioihin, ja myös "kentän ääni" saadaan kuuluviin. Lisäksi, kun päätöksiin ja muutoksiin on voinut olla vaikuttamassa, niihin on myös helpompi sitoutua.
Olipa kysymys työyhteisöstä tai opetuksesta, Heikkilät (2001, 196) korostavat dialogin soveltamista osana arkipäivää. Siten voi myös koko toimintakulttuuri ajan mittaan muuttua dialogiseksi. Kysymyksessä on sekä yksilöllinen että yhteisöllinen oppimis- ja kasvuprosessi, jossa ratkaisevaa on itsensä kohtaaminen ja itsetuntemus. (Heikkilä & Heikkilä 2001, 66, 196 - 197, 204.) Dialogiin liittyvä avoimuus edellyttää tunteiden ilmaisemista ja niiden sallimista. (Vuorikoski 2012, 343 - 324.)
Dialogisuus kouluissa ja opetuksessa
Dialogisuus pedagogiikassa ei ole uusi keksintö. Se liittyy erityisesti kriittisen ja feministisen pedagogiikan perinteeseen, jossa ajatuksena on autoritäärisen pedagogiikan murtaminen siten, että opiskelijoiden omat kokemukset saavat tilaa ja "äänen". Dialogi on siten opiskelijan voimaantumisen ja toimijuuden mahdollistaja. Kriittisessä ja feministisessä pedagogiikassa sekä niin sanotussa vapauttavassa kasvatuksessa tieto nähdään aina arvolatautuneena, muuttuvana ja tilannesidonnaisena. Tieto muodostuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, ja sen merkitykset luodaan yhdessä. Näkemyksen mukaan myös yhteiskunnan syrjäyttävistä käytännöistä irtautuminen edellyttää totuttujen ajattelutapojen ja perusoletusten tiedostamista ja kyseenalaistamista. (Vuorikoski 2012, 314.)Dialogi perustuu ajatukseen, että jokainen ihminen on arvokas, ja jokaisen ajatuksilla ja kokemuksilla on merkitystä. Siksi dialogisella toimintakulttuurilla on voimaannuttava vaikutus. Dialogin kautta ihmisen on mahdollista ottaa aikaisempaa enemmän vastuuta omasta toiminnastaan ja ympäristönsä huomioimisesta. Koska jokaisen osallistuminen on tärkeää, dialogilla on myös aktivoiva merkitys. Lisäksi dialogi kehittää ajattelun taitoja ja mahdollistaa oman näkökulman laajentamisen: Mustan ja valkoisen sijaan asiat opitaan näkemään "360-asteen" näkökulmasta. (Heikkilä & Heikkilä 2001, 198.)
Aarnio (2009, 41) korostaa dialogin merkitystä oppivan kouluyhteisön rakentamisessa. Dialogi edistää sekä yhteisöllisyyttä että oppimista - onhan oppiminen ennen kaikkea sosiaalinen ilmiö. Ihminen oppii osallistumalla dialogiin. Dialogisuus luo ilmapiiriä, jota leimaavat myönteinen vuorovaikutus ja myönteiset tunteet. Siksi siihen tulisi panostaa heti opintojen alusta saakka. (Aarnio 2009, 41 - 44, 49.) Dialogin myötä oppimiseen tulevat läsnä tunteet, jotka käynnistävät ajatteluprosesseja ja monipuolistavat ongelmanratkaisua. Siksi dialogisuus edellyttää myös opettajalta kykyä tunnistaa ja käsitellä omia tunteitaan sekä kohdata opiskelijoiden tunteita. Dialogissa opettaja astuu esiin asiantuntijaroolinsa takaa. (Vuorikoski 2012, 343 - 324.)
Miten dialogiosaamista voi kehittää?
Dialogiosaamisen kehittämiseksi on HAMK kehittänyt web-palvelun Dialogilla syvätehoa oppimiseen (http://www3.hamk.fi/dialogi/) Palvelun avulla on mahdollista kehittää ja harjoitella dialogiosaamista yhdessä opiskelijoiden kanssa. (Aarnio 2009, 48.) Palvelu rakentuu dialogikohtauksista, ohjauskommenteista ja ohjaussynteeseistä sekä sanastosta. Palvelussa dialogiosaaminen jaetaan neljäön osa-alueeseen, johon kuuluu kaikkiaan 44 erilaista kohtaa, eräänlaista "mallidialogia".Palvelun osa-alueet ovat
1. Dialogiin valmistava mielentila
2. Dialogiin valmistava toimintaote
3. Dialogisen hetken synnyttäminen
4. Dialogissa rakennetaan kokonaiskuvaa
Palvelun käyttö ei rajoitu pelkästään opetus- ja ohjaustilanteisiin, vaan siitä on apua yleisesti dialogisen keskustelumuodon oppimisessa, erilaisten yhteisöjen toiminnan, oppimis- tai organisaatiokulttuurin tai itsetuntemuksen ja omien vuorovaikutustaitojen kehittämisessä.
Miksi dialogia tarvitaan?
Lopuksi kiteytän dialogin merkityksen ja merkittävyyden neljään kohtaan, jotka mielestäni parhaiten vastaavat kysymykseen, miksi dialogia tarvitaan: 1. Dialogi on yhteistyön mahdollistaja. Verkostot, kumppanuudet ja yhteistyö ovat nykyajan kriittisiä tuotannontekijöitä. Se tarkoittaa, että organisaatioiden ja yksilöiden menestyminen on riippuvainen heidän kyvystään muodostaa ja hyödyntää henkilökohtaisia ja ammatillisia verkostoja. Dialogiin liittyvät avoimuus ja toisen kuunteleminen ovat lähtökohtia luottamuksellisten ihmissuhteiden rakentumiselle.
2. Dialogi on oppimisen mahdollistaja. Nykyisessä tietoyhteiskunnassa tietoa on saatavissa runsaasti. Ratkaisevaa on, miten tietoa osataan hyödyntää ja jakaa. Monimutkaistuvat ongelmat edellyttävät erilaisen osaamisen yhdistämistä ja uuden tiedon luomista. Tämä onnistuu vain yhteisessä ajatteluprosessissa. Dialogi on avain myös luovuuteen ja innovatiivisuuteen.
3. Dialogi on muutoksen mahdollistaja. Dialogin avulla on mahdollista päästä käsiksi ajattelun ja toiminnan taustalla oleviin tiedostamattomiin perusoletuksiin. Kestävä muutos mahdollistuu ainoastaan, kun myös näitä oletuksia, arvoja ja asenteita tunnistetaan ja tietoisesti pyritään muuttamaan. Dialogin avulla saadaan esiin mahdollisimman monia näkökulmia, mutta myös voimavaroja ja organisaatiossa piilevää potentiaalia. Kun muutoksessa kaikkien äänet saadaan kuuluviin, muutokseen on myös helpompi sitoutua.
4. Dialogilla on osallisuuden mahdollistaja. Dialogin avulla jokainen on arvokas, tasavertainen, ja jokaisen ajatuksilla on merkitystä. Dialogissa jokainen tulee kuulluksi ja ymmärretyksi omasta taustastaan tai asemastaan riippumatta. Dialoginen toimintakulttuuri kouluissa, työelämässä ja yhteiskunnassa on tasa-arvoisen osallistumisen, osallisuuden ja vaikuttamisen edellytys. Dialogin avulla myös erilaiset syrjäyttävät ja epätasa-arvoiset käytännöt sekä niiden taustalla olevat perusoletukset tulevat näkyviksi, ja niitä on mahdollisuus muuttaa.
Lähteet
Aarnio, H. 2009. Oppivan yhteisön rakentaminen. Teoksessa J. Helander (toim.) Ammatillisen opettajan käsikirja. Hämeen ammatillisen opettajakorkeakoulun julkaisuja 1/2009. Hämeenlinna: HAMK, 41 - 50. http://ameo.fi/wp-content/uploads/2014/11/AmmatillisenOpettajanKasikirja.pdf . Heikkilä, J. & Heikkilä K. 2001. Dialogi - Avain innovatiivisuuteen. Helsinki: WSOY.
Kohlrieser, G. 2014. Johda dialogia: panttivankineuvottelijan opit tiukkoihin vuorovaikutustilanteisiin. Helsinki: Talentum.
Mönkkönen, K. 2002. Dialogisuus kommunikaationa ja suhteena. Vastaamisen, vallan ja vastuun merkitys sosiaalialan asiakastyön vuorovaikutuksessa. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 94.
Patrikainen, R. 1999. Opettajuuden laatu. Ihmiskäsitys, tiedonkäsitys ja oppimiskäsitys opettajan pedagogisessa ajattelussa ja toiminnassa. Opetus 2000. Jyväskylä: PS-Kustannus.
Vuorikoski, M. 2012. bell hooks. Vapauttava kasvatus. Teoksessa T. Aittola (toim.) Kasvatussosiologian suunnannäyttäjiä. Helsinki: Gaudeamus, 307 - 332.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.